Elämää dystopiassa

18 loka 2016
659
0

Vuosia sitten semiotiikan opettajani kertoi minulle teoriasta, jonka mukaan ihmisten tunteet syntyvät siitä, että emme tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Ajattelin, että aiheesta saisi rakennettua dystooppisen kertomuksen, jossa ihminen on keksinyt tulevaisuuden ennustavan koneen, jonka takia ihmiset ovat lakanneet tuntemasta. Pieni vastarinta on kuitenkin salaa lopettanut ennustusten lukemisen ja alkanut taas tuntemaan, joka uhkaa murtaa ennustamiseen perustuvan yhteiskuntarakenteen…

Oli asian laita miten hyvänsä, niin on selvää, että toimiminen ilman kaavaa ja kyky mukautua yllättäviin tilanteisiin on arvokas taito, joka rikastaa kokemusta maailmasta ja toisista ihmisistä. Avauksen tähän taitoon saimme Oppimon ensimmäisellä opetuskerralta Siirin ja Annikan tutustuttaessa meidät improvisaation maailmaan. Teemaa painotettiin erityisesti ryhmätyöskentelyn ja sen kannalta miten edetä tilanteissa jolloin vuorovaikuttaminen toisten ihmisten kanssa ei tunnu hedelmälliseltä.

Työelämässä ja elämässä yleensä kohtaa usein tilanteita, joissa tulee työskenneltyä monenlaisten ihmisten kanssa joilla on erilaisia persoonallisuuksia, kommunikointitapoja ja ideologioita. Ryhmätyötilanteissa joiden tavoitteena on jonkin projektin toteuttaminen tai ongelman ratkaiseminen, on löydettävä tapa saada kaikki mukaan prosessiin ja kommunikointi toimivaksi.

Itse koen usein, että vuorovaikuttamisessa on hyvin helppoa tunnistaa omia ideaaleja siitä millä tavalla haluaisi kohdata toiset ihmiset, mutta oikeiden prosessien löytäminen ja niiden äärelle rauhoittuminen on silti haastavaa. Suureksi avuksi olen kokenut erilaiset muodolliset työkalut joiden avulla voi opetella olemaan uudella tapaa jossain itselleen haastavassa sosiaalisessa tilanteessa. Esimerkki tällaisesta oli Siirin ja Annikan esittelemä John Cagen kymmenen improvisaatiota koskevaa sääntöä.

Oppimolaisten huomio kiinnittyi erityisesti kahdeksanteen kohtaan, joka koski analysoimisen ja toiminnan erottamista toisistaan. Tämä oli mielestäni hyvin mielenkiintoista, sillä olen usein kohdannut ongelmia sen kanssa, että yritän tehdä näitä kahta asiaa samaan aikaan eikä tilanne kehity eteenpäin sillä pyrin säätelemään tilannetta kohti omaa käsitystäni täydellisyydestä. Olen myös pohtinut, että liika analysoiminen voi edustaa halua välttää epävarmuutta, kun yrittää löytää jokaiselle tilanteelle selityksen, jotta tilanne raukeaisi eikä siinä enää tarvitsisi olla.

Siirin ja Ainon meille antamat harjoitteet nostivatkin hyvin esiin sen, miten jännittävissä improvisaatio-tilanteissa ihmisen itsetietoisuus nousee helposti esille varautuneisuuden ja jännityksen muodossa. Vastalääkkeenä tähän toimii se, että osaa antaa huomionsa kiinnittyä toisiin ihmisiin oman tekemisen sijasta. Taitava improvisoija onkin mielestäni sellainen, joka osaa itse tehdä aloitteen, mutta myös antaa toisille ihmisille tilaa ja nostaa heidät omille jaloilleen ilman, että pyrkii liikaa hallitsemaan tilannetta omalla esiintymisellään.

John Cagen ajatus ei tietenkään tarkoita sitä että ajattelu ja toiminta tarvitsisi täysin erottaa toisistaan, vaan että näiden kahden on annettava vuorotella jolloin ajoittainen etäisyyden ottaminen ja taas tekeminen tukevat toisiaan rakentavasti. Olisin kuitenkin taipuvainen sijoittamaan improvisoinnin toiminnan puolelle, sillä kuten opettajamme meille painottivat improvisaatiossa on kyse siitä, että osaa päästää irti itsetietoisuudesta ja valitettava totuus on se, että improvisoinnin myötä oma toiminta muuttuu ainakin osittain ennakoimattomaksi.

Jos palaan alun tarinaani semiotiikanopettajasta, niin tuskin kukaan meistä olisi valmis elämään kuvailemassani dystopiassa. Silti meitä rajoittaa monet normit ja toimintamallit joiden rikkominen on vaikeaa sillä olemme herkkiä toisten reaktioille. Sosiaalisten tilanteiden itseään toteuttavista ennusteista on kuitenkin mahdollista vapautua hienovaraisesti tökkimällä itseään ja muita eleillä, jotka herättävät luottamusta, avoimuutta ja iloa. Ensimmäisen opetuskerran jälkeen aloinkin itse vakavasti harkitsemaan improvisaatioteatteriin liittymistä.